Minusta on pitkään tuntunut vaikealta kirjoittaa tänne mitään. Blogi  ja yleensäkin koko someni keskittyy oman elämäni ympärille, mutta pitkään olen kokenut, etten voi jakaa elämästäni oikein mitään. On raskasta miettiä liikaa mitä voi kertoa ja samaan aikaan rajata pois asioita, mistä ei halua kertoa. Olen ehkä vähän sellainen kaikki tai ei mitään tyyppi. Joten nyt päätin avautua täysin ja paljastaa jotain hyvin henkilökohtaista, josta olen ollut hiljaa pitkään. Kyse on diagnoosista, jonka sain viime keväänä. Tämä diagnoosi vaikuttaa tällä hetkellä hyvin paljon siihen, miten vietän vapaa-aikaani ja määrittää paljon myös sitä, millainen äiti kykenen olemaan lapsilleni. Minulla on nimittäin diagnosoitu selkärankareuma, tai tarkemmin selkärankareuman esiaste, joka kulkee myös nimellä spondylartropatia. Kyseessä on esiaste lähinnä ikäni takia, mutta lääkitys siihen on sama.

Millainen on selkärankareuma?

Osa voi muistaakin, kuinka viime talvena olin pitkällä sairaslomalla jalan plantaarifaskiittioireilun vuoksi. Tämän seurauksena aloitettiin muita tutkimuksia ja lopulta jalan ongelmien alkuperäiseksi aiheuttajaksi paljastuikin tämä uusi diagnoosi. (Palaan näiden yhteyteen ja muihin diagnoosiin vaikuttaviin tekijöihin joskus myöhemmin erillisessä postauksessa.) Sain diagnoosin melkein puoli vuotta sitten, mutta tulen elämään sen kanssa lopun elämääni ja se on vaatinut hieman sopeutumista.

Tämä reumasairaus aiheuttaa minulla tulehdusta ja kipua erityisesti si-nivelen alueelle sekä mm. jalkojen eri niveliin. Se on laukaissut minulla myös plantaarifaskiitin molempiin jalkoihin, mutta tällä hetkellä tuo vaiva on onneksi vihdoin poissa. Tällä hetkellä pahimpana on alaselän kipu. Selkärankareuma on aaltoileva sairaus ja välillä sen kanssa on helpompaa. Välillä se taas rajoittaa kivuillaan niin, ettei mitään liikuntaa voi edes harrastaa, vaikka yleensä liikunta tähän paras lääke onkin. Tällä hetkellä minulle koitetaan löytää toimivaa lääkitystä, joka pitäisi tulehduksia kurissa. Vielä sopivaa ei ole löytynyt, mutta uskon sen vielä löytyvän.

Miksi kerron sairaudestani?

Syy miksi päätin kertoa sairaudestani näin julkisesti, on selkeä. Olen aina puhunut vertaistuen merkityksestä, koski se sitten raskausajan hyperemeesiä, lasten uniongelmia, allergioita, tai mitä tahansa. Kun minulla on elämässäni haastava tilanne, etsin välittömästi vertaistukea muista ihmisistä, jotka kokevat samaa. Sitä olen tainnut luvata myös tästä blogistani: vertaistukea.

Tällä kertaa minun oli kuitenkin vaikea löytää vertaistukea. Olin varmaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa instagramin hakusanat tai facebookin ryhmähaku ei antanut minulle riittävästi sitä, mitä etsin. Selkärankareuma onkin melko harvinainen ja uskoisin, että lisäksi myös sellainen sairaus, josta kovin moni ei halua julkisesti puhua. Siksi minä puhun. Jotta joku voisi löytää blogini ja instagramini , kun etsii vertaistukea selkärankareumaa sairastavilta. Toivon, että voisin helpottaa muiden sopeutumista uuden diagnoosin kanssa elämiseen. Ja jos ei muuta, niin ainakin on minulle itselleni nyt helpottavaa viimein puhua tästä ääneen!

Joten, huh, tulipahan sekava teksti, mutta kiitos jos jaksoitte lukea loppuun. Jatkossa saatte lukea tästä aiheesta lisää niin täällä blogin, kuin instagraminkin puolella. Sillä nyt minulla on palava halu puhua aiheesta lisää ja lisää.

<3 Heini

Minulle kävi viime viikolla vähän hassusti. Olin yhtenä iltana menossa nukkumaan, kun mieleen tuli Sokos Hotellien majoituslahjakortti: ”Milloinhan se menee vanhaksi?” Nousin sitten vielä sängystä ja tarkistin: HUOMENNA! No aamulla soittelin myyntipalveluun kysyäkseni jos lahjakortin voimassaoloa voisi jatkaa. Ei voinut. Olin kuitenkin päättänyt, että ehdottomasti sen käytän, joten varasin kahden hengen huoneen Sokos Hotel Oulusta heti samalle illalle. Lahjakorttia ei siis olisi voinut käyttää enää myöhemmin, joten minulla oli tiedossa yhden illan hotelliloma Ouluun. Haluan heti tässä vaiheessa tuoda ilmi, että tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan oma rehellinen suositukseni hotellista ja kokemus minilomastamme, vaikka se hotelliarvostelua muistuttaakin.

hotelliloma yksin vai lasten kanssa?

Oli torstai ja varasin hotellin kesken työpäivän. Päivä kuluikin sitten miettiessä kenen kanssa hotelliin menen. Mainittakoon, että useamman vuoden olen haaveillut hotelliyöstä täysin yksin, jotta saisin vain nukkua ja olla rauhassa itsekseni (varmaan aika moni muukin äiti kaipaa tällaista ainakin joskus). Kuitenkin itseni tuntien minulle ei tullut ollenkaan yllätyksenä, että siinä vaiheessa kun mahdollisuus omaan vapaailtaan oli, aloin kovasti miettimään mitä lapset lomasta tuumaisivat ja kuinka se olisi heillekin ihanaa. Nopeasti tulin kuitenkin siihen tulokseen, että yksin molempien lasten kanssa, tai etenkin nuorimmaisen kanssa, loma olisi nopeasti voinut kääntyä stressin puolelle. Päätin siis, että lähdemme esikoisen kanssa tyttöjen lomalle, joka tulee varmasti meille molemmille tarpeeseen. Kaiken lisäksi, hänen kanssaan saa myös yleensä nukkua jo ihan hyvin.

En ole juurikaan yöpynyt Oulun hotelleissa aiemmin. Ei tule koskaan lähdettyä lomalle 15 kilometrin päähän, vaan aina kerralla kauemmas. Mutta tämän kokemuksen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen lomafiilikseen. Ainakin Oulun Sokos Hotellin puitteissa ja sen sijainnissa tämä onnistui. Fiinukin koki olevansa Tampereella, matka oli vain meille molemmille paljon mukavamman mittainen.

Juuri kunnostettu hotelli ja mahtava sijainti

Hotelli oli juuri kunnostettu ihan täysin. Enää alakerran vastaanotossa oli remontti kesken, mutta se ei häirinnyt meidän yöpymistä mitenkään. Hotelli olikin tosi positiivinen yllätys, vaikka ei meillä mitään odotuksia sitä kohtaan ollutkaan, kun loma tuli niin yllättäen. Sijaintihan on ihan keskustassa ja kaikki ravintolat käden ulottuvilla. Osaan niistä pääsee kätevästi sisäkautta ulkovaatteita pukematta ja hyödynnettiinkin tämä mahdollisuus heti illallisella. Huoneet olivat todella tyylikkäät ja valaistukset niin huoneissa kuin käytävässäkin hienot.

hotellissa huikea leikkihuone lapsille

Hotellin paras yllätys oli kuitenkin ihan huikea lasten leikkihuone, uusi tietenkin sekin. Leikkihuone meni ihan Hop Lopista kolmevuotiaalle ja sieltä löytyi onneksemme vielä saman ikäistä leikkiseruaa. Leikkihuoneesta löytyi pallomeri, liukumäki, Bobleseja, keppihevosia, puolapuut, pikkuautoja, autorata ja vaikka mitä muuta. Huomasinpas siellä myös hyvänä plussana imetyssohvan, jonka eteen sai vedettyä verhon, vaikka se ei itselleni enää tarpeellinen olekaan. Fiinuhan olisi viihtynyt täällä vaikka koko päivän, mutta äiti pakotti välillä syömään ja nukkumaan.

Millainen hotelliloma meillä oli?

Kuinka ihanaa olikaan saada viettää vapaailtaa lapsen kanssa tällaisessa paikassa. Valvottiin vähän myöhempään, käytiin ravintolassa syömässä ja otettiin vielä jälkkärit päälle. Luettiin iltasaduksi monta Frozen-satua, juteltiin nukahtamiseen asti mukavista asioista, käytiin suihkussa, letitettiin hiukset, löhöttiin aamulla sängyssä ja katsottiin Pikku Kakkosta, nautittiin valmiista aamupalasta (sielläkin sai jälkkäriä), leikittiin, shoppailtiin ja mikä parasta, oltiin kumpikin niin hyvällä tuulella! Tämä loma oli ehdottomasti vasta ensimmäinen meidän lukuisista tulevista kahdenkeskisistä laatulomista.

Kerrassaan loistava hotelliloma saatiin siis viettää näin yllättäen. Nautittiin hurjasti toistemme täydestä huomiosta ja muistetaan tää loma varmasti pitkään. Voin kyllä lämpimästi suositella Oulun Sokos Hotellia muillekin lapsiperheille. Miinusta en keksi sanoa kuin kalliista parkkeeraamisesta, joka sekin ratkaistiin itse parkkeeraamalla auto muualle. Mutta suosittelen yhtä lailla ihan mitä tahansa hotellia kotinne läheltä. Lähtekää, ottakaa vaikka vain yksi lapsi, ja viettäkää laatuaikaa yhdessä. Nautitte varmasti paikasta riippumatta <3

Oletteko te lomailleet omassa koti- tai lähikaupungissanne?

Meidän juttuja pääsette seuraamaan enemmän Instagramin puolella!

<3Heini