Hyperemeesi – odotusajan painajainen

Olihan tuolloin ensimmäisillä viikoilla jo niitä tavallisia raskauden ensioireita, väsymystä, päänsärkyä ja kuvotusta. Mutta se kaikki oli tavallaan myös ihanaa, sillä se muistutti minua tästä uudesta ihanasta asiasta, tulevasta vauvasta. Ensimmäisten viikkojen jälkeen tuo ihanuus kuitenkin katosi. Se hämärtyi viikko viikolta mielestäni ja lopulta en edes muistanut olevani raskaana, kun tunsin itseni vain sairaaksi. Tämän kaiken aiheutti poikkeuksellisen kova raskauspahoinvointi. Aluksi se olikin sellaista tavallista raskauspahoinvointia, mistä moni muukin alkuraskauden aikana kärsii. Sen kesti, sillä tiesin, että iltaan mennessä olo helpottaa ja pääsen vielä näkemään kavereita ja tekemään muuta mukavaa. Kuukauden oksennettuani, kun olin jo lähellä ensimmäisen kolmanneksen loppua ja noita 12 maagista raskausviikkoa, jolloin kaiken pahan olon kerrotaan katoavan ja raskauden hehkun alkavan, oloni kuitenkin paheni rajusti ja aloin oksentamaan aamusta iltaan. En kyennyt enää mihinkään, vaan elämäni rajoittui sängyn ja vessan väliin ravaamiseen. Mietin syömiseni siltä kantilta, mikä menisi helposti alas ja tulisi helposti taas ylös. Löysin aina uuden helpon nestemäisen ruoan, jota jonku päivän jaksoin oksentaa, kunnes oli keksittävä taas jokin uusi. Tyhjensin sankkoa voimattomana ja muuta en tehnytkään. Välillä kävin terveyskeskuksessa tiputuksessa nesteyttämässä itseäni. Voin kertoa, että muille ihana hellekesä oli minulle aivan helvettiä. Makasin kahden tuulettimen välissä sisällä sankko kainalossa. Ja voin kertoa myös sen, että tuo raskauden toisen kolmanneksen hehku oli siitä kaukana. Loppukesästä olin jo tosi heikossa kunnossa. Verenpaineeni olivat tosi alhaiset raskauden, oksentamisen ja makaamisen takia ja pienikin pystyssä olo huimasi kovasti. En jaksanut käydä suihkussa kun istualtaan ja hiusten pesu oli aivan mahdotonta. Saavutus oli, jos postilaatikolle selvisin ja sen jälkeen koko kroppa tärräsi.Tuntui, että kuukausien aikana joka ikinen pienikin lihakseni oli surkastunut pois.

Lopulta sain nimen tälle kaikelle: Hyperemesis Gravidarum eli suomeksi hyperemeesi, joka on raskauspahoinvoinnin erittäin vaikea muoto. Noin 1,2% suomalaista odottavaa äitiä kärsii siitä, eli kuulun onnellisesti tähän vähemmistöön. Tavallisesta raskauspahoinvoinnista sen erottaa mm. runsas oksentelu (eli ei vain aamuun tai iltaan painottuva), yli 5% painonlasku, kehon kuivuminen ja arkipäivän asioista huolehtimisen vaikeus. Jokainen voi kokea hyperemeesin yksilöllisesti, mutta merkittävänä yhdistävänä tekijänä kaikille on pahoinvoinnin kokonaisvaltaisuus, sillä hyperemeesi vaikuttaa ihan kaikkeen. Hyperemeesiliiton sivulla onkin hyvin kiteytetty se, että raskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on.

Pahimmalta tuona aikana tuntui ihmisten, jopa hoitohenkilökunnan kommentit siitä, että ”kohta se helpottaa” ja ”kunhan 12 viikkoa on täynnä, se loppuu” tai ”kyllä se puoleen väliin mennessä helpottaa”, sillä sitten sitä aina odotti ja sai uutta toivoa ja tippui aina yhtä korkealta, kun olo ei vain helpottanutkaan. Pahalta tuntui myös kaikkien kommentit, jotka eivät kyenneet ymmärtämään sitä, että en oikeasti vain kykene käymään missään, tai edes syömään ja huolehtimaan itsestäni. Toki ymmärrän, että on hankala samaistua tilanteeseen, jossa ei ole itse ollut, varsinkaan, kun hyperemeesistä puhutaan niin vähän ja harva on edes kuullut koko sanaa. Mutta minä kovasti kaipasin vertaistukea ja onneksi löysinkin Facebookista hyperemeesi-tukiryhmän, jossa minuun uskoa antoivat aina muiden kokemukset ja se, että jos muutkin selviävät niin kyllä minäkin.

Pahimmassa tapauksessa hyperemeesi kestää koko raskauden, ihan loppuu asti. Minä olin onnekas, sillä jokapäiväinen oksenteluni vihdoin loppui viikolla 24. Tuon jälkeen olen satunnaisesti vielä oksentanut tai voinut pahoin, mutta niin harvoin, etten edes kunnolla muista. Tiedostan sen, että on mahdollista, että pahoinvointi palaa vielä loppuraskaudessa, mutta juuri nyt en halua antaa sille mahdollisuudelle ajatustakaan. Sillä nyt saan vihdoin nauttia. Toivottavasti loppuun asti, vielä 3 viikkoa ja 2 päivää <3

Tällä hetkellä voin siis todella hyvin. Raskausviikkoja kasassa on kohta 37 ja olen vihdoin viimeiset viikot saanut elää onnellista ja energistä raskauden vaihetta. Kiusanani on kuitenkin jo parin kuukauden ajan ollut supistukset, joiden takia jäin sairaslomalle aikaisemmin. En kuitenkaan anna niiden häiritä, sillä nyt mieli on virkeä kun pahoinvointi on poissa ja joulusuklaatkin on maistunut! Tällä hetkellä panostan rentoutumiseen ja koitan pitää pienokaisen mahassa ainakin tammikuun puolelle asti 🙂 Halusin jakaa kokemukseni tästä hyperemeesiraskaudesta teille, jotka olette kokeneet saman, mutta myös teille, jotka juuri kuulitte koko hyperemeesistä ensi kertaa. Ehkä kaikki törmäävät jossain vaiheessa elämäänsä hyperemeesiä sairastavaan äitiin ja voitte sitten olla hänen tukenaan. Ja jos itse kärsit hyperemeesistä ja kaipaat vertaistukea, voin lämpimästi suositella hyperemeesi -tukiryhmää Facebookissa.

Nyt voin ilokseni kertoa, että palaan taas blogin pariin ja jatkan kirjoittelua. Tästä on hyvä taas aloittaa. Voitte nyt seurata blogiani myös blogit.fikautta, niin pääsette seuraamaan loppuraskauteni ja uuden vauva-arjen kuulumisia.

<3 Heini