Biologisen lääkkeen pistäminen
1
Olen käyttänyt biologista lääkettä nyt noin neljän kuukauden ajan. Minulla on käytössä kynä, joka pitää pistää aina 2 viikon välein. Tämä on aiheuttanut haasteita jonkin verran, sillä useamman kerran olen sairastunut juuri pistopäivää edeltävänä päivänä, jolloin en sitten olekaan voinut pistää lääkettä ja pistäminen venynyt jopa 1,5-2 viikolla. Ja tuollainen venyminen on jo hyvin merkittävä, kun pistoväli on vain 2 viikkoa. Muuten kyseisen biologisen lääkkeen pistäminen on kyllä ”helppoa”, sillä minun lääke on kynä, joka vain painetaan ihoa vasten ja piikki laukeaa. Se on siis helppoa teoriassa, mutta…
miltä biologisen lääkkeen pistäminen tuntuu?
Ajattelin, että lääke vain tuikataan jalkaan. Minulla on käytössä Hyrimoz, joka on kynä, jossa ei tarvitse painaa nappeja eikä tehdä muitakaan kummallisuuksia. Lääkekynää painetaan jalkaa vasten, jolloin neula laukeaa ihon sisään. Painamista jatketaan ehkä noin 10 sekunnin ajan, jotta koko lääkeannos vapautuu pois kynästä ja sitten vain nostetaan pois. Kuulostaa siis helpolta, mutta käytännössä biologisen lääkkeen pistäminen on ollut kyllä aika karmaiseva kokemus, johon ei tunnu tottuvan millään. En usko, että itse pisto tuntuu mitenkään erityisen kipeältä, mutta lääkeaine kirvelee ja tuntuu ihan todella pahalta. Olen tähän asti pistänyt piikit aina itse itselleni, mutta en tiedä pystynkö/haluanko enää pitkään tehdä sitä itse vai pyydänkö jotain läheistä tekemään sen. Pistäminen on kerta toisensa jälkeen vaikeampaa ja sitä kohtaan on alkanut muodostua jo kammo.
Hankalin osuus nimittäin on se, kun joutuu painamaan kynää ihoa vasten sen ajan, että lääkeaine sieltä kaikki tulee ulos. On tuskallista painaa kynää, joka sattuu, kun yhtä aikaa aivot viestivät minulle, että ”ota se irti niin helpottaa”. En tosissaan tiedä kauan tuo lääkkeen pistäminen ja lääkeaineen vapautuminen kynästä kestää, mutta uskoisin, että on lähellä 10 sekuntia. Ja voin kertoa, että se tuntuu minuutilta!
pistäminen pieni kipu reumakipujen rinnalla
En kuitenkaan halua säikytellä uusia biologista lääkitystä aloittavia. Kyllä tuo on pieni kipu kestää kaikkien reumakipujen rinnalla. Ja kyse oikeasti todella pienestä hetkestä. Piikkiä ei itse edes näe, joten uskon, että jopa piikkikammoisilta kynän käyttö onnistuu. Mukavaa pistäminen ei kuitenkaan missään nimessä ole ja jollain tapaa sen verran inhottava kokemus, että kuulisin mielelläni onko muilla samanlaisia kokemuksia. Olen myös miettinyt, voiko lääkeaineiden välillä olla eroa sen kanssa, miten paljon lääke kirvelee. Ainakin olen kuullut, että jääkaappikylmänä lääke kirvelee enemmän ja olenkin pyrkinyt nostamaan kynän ajoissa huoneenlämpöön.
miten biologinen lääkekynä toimii?
Neula tosiaan tulee kynästä ulos vasta sitten, kun se on painettuna ihoa vasten ja se vetäytyy takaisin kynän sisälle, kun se nostetaan, eli käytännössä neulaa ei edes näe. Pistämisen jälkeen ei yleensä tule edes verta, tai jää muutenkaan mitään jälkeä. Joskus pieni tippa lääkeainetta tai verta voi jäädä iholle ja sen voi pyyhkäistä pois. Kerran pistin (vahingossa) suoraan verisuoneen ja silloin iso mustelma tuli välittömästi. Muulloin ei ole tullut sitäkään.
Rohkeasti siis muutkin pistämään. Vaikka siihen ei tottuisi, niin se on lyhyt hetki elämästä harvakseltaan.
Lue myös:
Biologinen lääke selkärankareumaan
Googletin itselleni selkärankareumadiagnoosin
Seuraa mun reuman siivittämää lapsiperhearkea IG:ssä: @heiblondi
Hei! Ymmärrän täysin mitä tarkoitat! Kertomasi ”pistoskammo” herätti heti muistiin vuoden takaiset ahdistuksen tunteet, kun jouduin pistämään itseeni metotreksaattia Crohnin taudin vuoksi. Jouduin pistoshoitoon nopealla aikataululla ja olin muutenkin todella huonossa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Pistoksen anto sinänsä ei ollut vaikeaa, sillä olen aikoinani työskennellyt lähihoitajana ja pistänyt mm insuliinia, mikä on samantapaisessa kynässä, kuin metotreksaatti. Ja en ole ikinä pelännyt pistämistä itse tai pistettävänä olemista. Mutta tämän pistoshoidon toteuttaminen itselle saikin aikaan minussa kummallisia pelonsekaisia ahdistuksen tunteita. Jouduin suunnittelemaan pistosajankohdan, että ehdin psyykata itseäni. Pistoksen antaiminen sai kädet hikoamaan ja sydämen hakkaamaan. Pelästyin jokaista neulan laukeamista, vaikka se itsessään ei tuntunut miltään. Mutta kun lääkeaine valui lihakseen alkoi kuvailemasi kirvely ja polte ( joka itselläni ei ollut niin kova, että en olisi sitä pystynyt sietämään) ja samaan aikaan aivot alkoiat tuuttaamaan : mitä teet? Laitat itseesi solunsalpaajaa, sytostaattia! Syöpälääkettä! Tuhoat terveet solusi! Nämä aivojen tuottamat hätähuudot yhdistettyinä poltteen tunteeseen ja myöhemmin saapuvaan huonovointisuuteen eivät mikään tukeneet ajatusta lääkkeen tarpeellisuudesta itselläni olevaan sairauden hoitoon. Päinvastoin! Ajattelin että tässä on käynyt suuri virhe ja että tämä lääke tekee minut vaan sairaaksi. Kun kuukausi hoidon aloituksen jälkeen hiukseni alkoivat lähteä ( tätä kesti koko pistosjoidon ajan n 3 kk) ajatukseni lääkkeen sopivuudesta vahvistui itselleni. Kun lopuksisi sain pahan ihottuman, ilmoitin lääkörille tahtovani lopettaa ko. lääkkeen. Lääke lopetettiin siisn n 3-4 ki aloituksen jälkeen pahojen sivuvaikutusten vuoksi. Nyt olen ollut n vuoden ilman lääkitystä ja voin ihan hyvin. Mutta ymmärrån siis tosi hyvin mitä tarkoitat tuolla tunteella mitä pistäminen sinussa herättää. Tsemppiä sinulle pistoshoitoon, mutta kannattaa varmaankin puhua tuosta pistämisen ahdistuksesta hoitavan tahon kanssa.