Hae
HeiBlondi

Joulukalenteri: Nopea ja helppo DIY -joulukalenteri paperipusseista

16/11/2021

Joko teillä on joulukalenterit hankittuna? Joulukuu pääsee aina yllättämään, joten nyt on korkea aika miettiä hetki joulukalentereita. Haluankin auttaa teitä, joilla on vielä mietinnässä joulukalenterin hankkiminen/ joulukalenterin tekeminen, joten esittelen tällä viikolla kolme erilaista joulukalenteri-ideaa. Kaikissa ideoissa parasta on se, että sisällön voi päättää itse ja kalenterin voi suunnata niin puolisolle kuin lapsillekin. Tänään esitelen teille erittäin nopean ja helpon DIY -joulukalenterin, jonka toteutus onnistuu helposti myös mattimyöhäisiltä, eikä vaadi isoa budjettia.

DIY joulukalenteri
Tämän DIY-joulukalenterin toteutin meidän Fiinulle hänen ollessaan hieman alle yksivuotias. Sisällön voi suunnitella siis sopivaksi ihan kaiken ikäisille. Idea tähän kalenteriin syntyi siitä, kun itse vihaan kaikkia tilpehööri kalentereita, joista tulee vain turhaa tavaraa, enkä tietenkään suklaatakaan vauvalle antanut. Haluan yleensäkin, että joulukalenterista tulee jotain hyödyllistä. Jotain sellaista, mitä olisi hankittava joka tapauksessa. Siksi päässäni alkoikin pyöriä Lego Dublo -kalenteri, sillä olin aikonut ostaa Fiinulle dubloja joululahjaksi, eikä meiltä niitä ennestään löytynyt. Tällaista kalenteria ei kuitenkaan tullut vastaan missään, paitsi netistä löysin todella kalliin sellaisen. Miksipä en siis tekisi itse?

Ja niinhän minä tein. Löysin dublopaketin puoleen hintaan, joten järin kalliiksi tämä kalenteri ei tullut. Ja toteutuskin oli varsin helppo. Ostin vain 24 paperipussia ja jokaiseen laitoin sisään yhden tai pari Dubloa.  Kalenterin pussukat voi askarrella itse myös vaikka lahjapaperista tai kierrätyspaperista ja numeron voi kirjoittaa tussilla (itse ostin numerotarrat). Pussukat voi ripustaa naruun vaikka jonoksi, tai kiinnittää pyykkipojilla johonkin, niinkuin minä tein. Kalenterin voi siis toteuttaa juuri sinulle sopivalla budjetilla ja vain oma mielikuvitus on rajana!

Helposti muokattava kalenteri kaiken ikäisille

Vaikka Fiinu oli vielä pieni, oli tästä hänelle jo paljon iloa. Parasta tässä oli se, että hän sai pussukat itse auki, kun yhdessä vain etsittiin ensin oikea numero. Ja lapsi oli jokaisesta Dublosta onnellinen, vaikka sisältö ei ollutkaan mitään erityisen hienoa, vain yksi tai kaksi Dublopalikkaa. Jouluaattona Dubloja olikin sitten kertynyt jo niin kivasti, että ne riittivät kivasti rakenteluun.

Tämä kalenteri käy kaiken ikäisille ja sisällön voi valita saajalle mieluisaksi. Jos kalenteriin haluaa lelujen sijasta syötävää, voi pussukoissa ihan hyvin olla pikkuiselle vaikka smoothiepusseja, patukoita, pastilleja yms. ja isommalle erilaisia suklaita. Tai isommille dublojen sijasta legoja. Mikä nyt onkaan se teidän lapsen juttu!

Oletteko te toteuttaneet vastaavia joulukalentereita? Mitä teidän kalenterista löytyi?

DIY joulukalenteri

Ihanaa joulukuun odotusta kaikille!

<3 Heini

Korvatulehdus pitkään jatkuneen sairastelun syynä

7/11/2021

Kuten hiljattain kirjoitin täällä, on syksy koetellut meitä tosissaan, kun yksivuotiaamme on sairastanut viikko tolkulla, parantumatta kertaakaan tässä välissä. Tämän viikon alussa, kun sairastaminen oli kestänyt jo 7 viikkoa, vein hänet jälleen kerran lääkäriin. Olin valmistautunut olemaan tiukkana, vaatimaan verikokeita tai muita tutkimuksia, ja selvittämään, mikä nyt on vialla. Huoli oli jo valtava, sillä ei tuntunut kovin normaalilta viikkokausien kuumeilu, oksentelu, itkuisuus, räkäisyys ja yskäisyys.

Tällä kertaa saimme kuitenkin diagnoosin: märkäinen korvatulehdus. Juuri siinä samassa korvassa, jota Eemi oli hangannut aiemminkin, ja jonka vuoksi olimme jo useamman kerran käyneet lääkärissä. Aiemmin korvat kuitenkin todettiin aina terveeksi. Nyt korvan hankaamista ei edes ollut ja yötkin olivat ehkä vähän parempia, joten korvatulehdus tuli yllätyksenä. Mutta voitteko kuvitella, miten helpottavalta tuntui saada joku syy oireilulle, ja mikä parasta, myös lääke siihen (vaikka yleensä antibiootit ei oo mikään jes -juttu).

Onko kyseessä ollutkin korvatulehdus jo aiemmin?

Jälkikäteen olen kuitenkin alkanut epäilemään, että tulehdus olisi ollut jo pitkään, mutta sitä ei vain lääkärit ole huomanneet. Oireita kuitenkin ollut niin kauan nimenomaan juuri tuossa samassa korvassa, ja ehkä Eemikin jo niin turtunut siihen kipuun, ettei enää osannut korvaa hangata samalla tavalla kuin monta viikkoa aiemmin. Nyt jälkikäteen olen saanut myös paljon vinkkejä siitä, että kannattaisi aina käydä korvalääkärillä, sillä heillä on kuulemma tarkemmat välineet nähdäkseen korvaan kunnolla. Olisinpa tiennyt. Tässä kuitenkin vinkki teille muille: jos epäilette korvatulehdusta, menkää korvalääkärille, EI yleislääkärille. Siitä en tiedä, onko tässä väitteessä oikeasti perää, mutta niin monelta sitä kuulin, että ensi kerralla muistan kyllä itse.

Saimme Eemille äkäisen antibiootin, sillä sairastelu oli kestänyt niin kauan. Antibiootin pitäisi helpottaa kuulemma nyt myös räkäisyyteen ja oireiden pitäisi alkaa häviämään. Ja kylläpä meillä onkin ollut ihana viikko! Eemi on ollut niin iloinen ja energinen, nauravainen oma itsensä. Ja ruokahalu (joka hänellä on aina ennen sairastelua ollut hyvä) on viimein palannut. Kuinka helpottava tunne, kun se 7 viikkoa kadoksissa ollut poika on löytynyt uudestaan. Ei tarvitse enää pelätä että kyse olisi ollut jostain vakavammasta! Nyt hänellä on vielä lievää nuhaa, mutta todella lievää siis verrattuna siihen mitä meillä on ollut. Eikä koko viikolla ole noussut kuumetta eikä tullut oksennuksia.

Ihan mahtava viikko siis! Nyt toivotaan, että Eemi paranee loppuun asti ja sairastelut olisivat hetken meitä piinaamatta. Olisipa aika siistiä päästä kiinni normaalielämään hetkeksi.

Onko teillä koskaan käynyt korvien kanssa niin, ettei tulehdusta olisi heti havaittu (ainakaan yleislääkärillä käydessä)?

 

<3 Heini