Hae
HeiBlondi

5 tarviketta, jotka helpottavat matkustamista vauvan kanssa

9/10/2019

 

Lomailimme hiljattain 8kk ikäisen vauvamme kanssa Rodoksella. Kirjoitinkin tuolloin postauksen siitä, miksi vauvan ja lasten kanssa on helppo valita All Inclusive -loma. Kyseisen postauksen löydät täältä.
Nyt haluaisin jakaa teille viisi hyväksi kokemaamme tarviketta, mitä pakata mukaan kun lähdet lomalle vauvan kanssa. Nämä vinkit käyvät oikein hyvin myös kotimaan matkailuun, vaikka me nämä totesimmekin hyviksi rantalomalla käydessämme. Kohdan 1 vinkkiäni on jo useampi kaverini kokeillut onnistuneesti matkustaessaan junalla. Jospa näistä vinkeistä olisi sinullekin apua, matkustat sitten autolla, junalla, lentäen, tai vain haaveilet lomasta <3

1. Avainkaulanauha
Tämä oli aivan ehdoton. Meillä mukana oli kaksi, ihan vain varalta jos toinen hukkuisi. Näihin oli siis niin kätevää ripustaa leluja,  ja sitten nauha vain omaan kaulaan roikkumaan. Näin meidänkin ikiliikkuja saatiin viihtymään sylissä, kun oli leluja mitä värkätä, eivätkä ne päässeet tippumaan likaiselle lattialle. Paras lelu meidän neidin mielestä kyllä taisi olla itse tämä kaulanauha!

2. Desinfiointipyyhkeet
Myös nämä olivat meille ehdottomat. Näillä pyyhin esim. lentokoneessa lähimmät pinnat mihin Fiinu pääsee käsiksi. Pyyhin myös aina ulkona syödessämme syöttötuolin ja pöydän ennen ruokailua. Näin ehkä vältyimme pöpöiltä, ainakaan emme sairastuneet! Käytän näitä toki myös täällä Suomessa pöydän puhdistukseen, jos Fiinu vaikka sormiruokailee jossain kahvilassa. Vauvojen on hyvä altistua pöpöille, mutta sitä tapahtuu niin paljon automaattisesti kyläillessä ja leikkiessä, että mielestäni edes ruokailutilanteissa sormien kulkeutuessa suuhun enemmän, pöpöjä voi yrittää välttää.

 

3. Matkarattaat
Meillä oli mukana matkarattaat, joita käytimme todella paljon. Rattaina meillä on Britax B-motion matkikset, jotka meille on valikoitunut mm. siksi, että ne saa täysin makuuasentoon ja niihin mahtuu hyvin isompikin lapsi. Fiinuhan ei viihdy vaunuissa oikein koskaan, mutta kummasti Rodoksella viihtyi, kun ympärillä oli niin paljon uutta. Pääsimme siis hyödyntämään rattaita tosissaan. Fiinu on onneksi oppinut istumaan jo niin hyvin, että näissäkin oli helppo istua. Asento jää näissä mielestäni tosi huonoksi pienellä lapsella, mutta kun osaa istua jo hyvin, niin Fiinukin törötti vain jämäkkänä itse nojaamatta selkänojaan. Nukkumiseen ja isommalle lapselle näissä on kyllä ihan hyvä asento. Mietimme myös kovasti pienten rattaiden vuokraamista, jotta ne olisivat mahtuneet matkustamoon, mutta päädyimme ottamaan omat isommat matkiksemme ja oltiin tähän tyytyväisiä.

4. Turvakaukalo
Meillä lähti mukaan myös turvakaukalo vauvalle. En missään nimessä halunnut pitää vauvaa sylissä tai kantorepussa linja-autossa vaan halusin hänet turvakaukaloon ja tilasimme taksin. Sain kaveriltani lainaan vanhemman kaukalon, joka heilläkin on kulkenut lentomatkoilla mukana, sillä en halunnut laittaa koneen ruumaan omaa käytössä olevaa turvakaukaloamme. Ruumassa ne kuitenkin aina jonkin verran kolhiintuvat ja saavat iskuja mikä heikentää kaukalon turvallisuutta. Ajattelin tulevaisuudessa hommata meillekin oman reissukaukalon. Torissa myydään vanhoja kaukaloita hyvin edullisesti ja ne sopivat hyvin kyllä tähän käyttöön. Koen että hieman käyttöiän ylittänyt kaukalo on kuitenkin turvallisempi vaihtoehto kuin syli.

5. Kantoreppu
Meillä oli mukana myös Tula Free-to-grow kantoreppu lentokentille. Vauhtimimmimme ei siinä usein viihdy, sillä haluaa nähdä aina eteenpäin eikä muutenkaan halua olla sidottuna mihinkään. Lentokentällä hän kuitenkin viihtyi ja jaksoi ihmetellä ympärille katsellen. Oulun kentällä emme tosin koko Tulaa muistaneet, sillä kenttä on niin pieni, mutta Rodoksella siitä oli apua ja se vapautti äidin kädet tax-free shoppailulle. Kannattaa huomioida, että vauva on irrotettava kantorepusta turvatarkastuksen ajaksi.

Lomamme oli kyllä erittäin onnistunut ja uskon, että kaikista näistä viidestä tarvikkeesta oli meille apua. Saitko sinä tästä vinkkejä reissuun pakkaamiseen?

<3 Heini

All inclusive -lomalla vauvan kanssa

20/9/2019

 

Tällä viikolla on kirjaimellisesti vain löhötty ja lomailtu. Olen huomannut asenteeni reissaamista kohtaan muuttuneen kovasti äitiyden myötä ja ajattelin tässä postauksessa kertoa siitä hieman ja samalla paljastaa mielestäni parhaimmat syyt vauvaperheelle valita all inclusive -loma!

Ennen olen ollut niin hotellissa löhöämistä vastaan. Olen aina mieluiten valinnut puolihoidon tai pelkän aamupalan, ja metsästänyt itse joka ilta uuden ravintolan missä syödä illallista. Olen halunnut nähdä lomallani paljon, ehkä liikaakin, ja yhdessä paikassa en ole halunnut viettää liian montaa päivää. Olisinkin varmaan jo kiertänyt koko saaren ja nähnyt kaikki sen nähtävyydet, jos entinen minä olisi lomalla.

Nyt äidiksi tultuani olen kuitenkin huomannut, että mieluiten löhöän vain uima-altaalla ja nautin all inclusive -hotellin tarjoamista palveluista. En edes ole kaivannut hotellilta pois, vaikka eilen kävimmekin tutustumassa miehen kanssa paikalliseen kylään. Kukapa täältä hotellilta kaipaisi pois, kun tämä on vauvan kanssa maailman helpoin paikka viettää aikaa: kaikki on lähellä, lapsiperheet on huomioitu hyvin, lapsia on paljon, eikä vauvamme aiheuta kenellekään mielipahaa kiukustuessaan. Ruokaa saa buffetista kolmesti päivässä, mutta näidenkin välissä snack – ja drinkkibaarit palvelevat. Vauvalta voi lähteä vaihtamaan vaipan kesken syönnin tai uinnin, sillä huoneemme sijaitsee ihan vieressä. Saamme nauttia koko päivän ulkona lämmöstä, mutta vauvan voi kuitenkin nukuttaa ilmastoituun huoneeseen. Mikä parasta, kaikki on maksettu etukäteen. Tästä lomasta voi siis todellakin nauttia RENTOUTUEN, joka onkin juuri sitä mitä olemme vauva-arkeemme kaivanneet. Täytyykö minun siis edes mainita, miksi valintamme on varmasti lähivuosina uudestaankin kaiken kattava all inclusive -hotelli?! Voin lämmöllä suositella kaikille, joilla on pieniä lapsia.

 

Eilen vuokrasimme auton, jotta pääsimme käymään Rodoksen kaupungissa. Olihan tuo kiva päästä yhdeksi päiväksi pois hotellilta, mutta tänään sitten onkin ollut ihanaa taas löhötä uima-altailla! Terkkuja täältä lämmöstä sinne viilenevään Suomeen!
<3 Heini